Sivun näyttöjä yhteensä

17.3.2012

pääkallopistelyä, shoppailua ja tarina

Lupasin jo viime vuoden puolella pistellä rakkaalle ystäväpariskunnalle Ed Hardy kuvat. Nyt on toinen valmis. siis pistelyosuus, viimeistelyä en ole viel alkanut suunnittelemaan..taitaa jäädä siihen kunnes toinenkin valmistuu.


Viime viikonloppuna kävimme tyttöjen kanssa pitkästä aikaa kotkassa ja Pyhtäällä. Ja lauantaina piti käydä sitten "shoppailukierroksella". Mukaan tarttui Sandralle kesäksi farkkushortsit (jotka olivat kyllä jo perjantaina koulussa jalassa, legginsien kanssa (tietty tytöllä oli vielä toppahousut siinä päällä ulkona olemista varten)) ja Sofialle fleecevuoratut sade/ulkoiluhousut.

Ja pitihän sitä jotain itsellekin...


Aivan ihana Hauskat Nukenvaatteet kirja Suomalaisesta kirjakaupasta. Ystäväni käsityökaupasta pellavaa ja Käsityökorista DMC:n metallilankalajitelma ja pari nauhaa.

Tässä muutama kuva kirjan nukenvaatteista:



Tarja pisteli tuota ihanaa kissaa Mian tapaamisessa ja ihastuin siihen. Tarja lupasi mallin minulle ja ei aikaakaan kun kissa tipahti postilaatikkoon. Kiitos hirmuisen paljon!!
Tuon ihanan keijun ohjeen ja loput pakkauksen langoista sain rakkaan anoppini ystävättäreltä. Lupasi kuulemma jatkossakin tehtyjen töiden ohjeet ja langat antaa minulle. KIVAKIVAKIVA!!!
Tuota Platina lankaa ostin Minnalta 6 kerää.. ja pitkästä aikaa Kauneimmat käsityöt-lehdessä oli monta kivaa ohjetta, joten sekin tarttui mukaani eräältä kauppareissulta.


PAkko esitellä Sandra aikaansaannosta. Ei voi kuin ylpeillä siitä intensiivisestä työstä mitä tyttö tekee näihin kirjoihinsa. Ensin tarkkaan valitsee värityskuvasivut, mitä tarvitsee. Ja värittää monta päiväänäitä sivuja. Sen jälkeen nidotaan kirjaksi ja kirjoittaa jokaiselle sivulle tarinaa. Tietenkin vielä joitain kirjoitusvirheitä tulee, mutta nämä ovat niin hellyyttäviä.

Tässä muutama sivu kirjasta Juhlat:




Tässäkin kirjassa oli 15 väritettyä kuvaa eli teksteineen 30 sivua. Aika hyvin, eikö!

5 kommenttia:

  1. Ihana tuo Sandran kirja :) Liekö sinulla siellä pieni kirjailijan alku :D
    Nähdään viikon päästä :D Kiva päästä vähän tulettumaan kera ihanien ystävien <3

    VastaaPoista
  2. Kivoja ostoksia :) Emma kiikutti mulle yksi päivä Brazin ja kankaan ja pyysi, että ompelen housut. Huh huh. Kyllä minä ihan oikeasti funtsailinkin, että miten moiset voisi tehdä, mutta sitten totesin, että äiti ei osaa. Emma muistutti vielä, että niistä Ressulta saamista kaavoista ompelemistani housuista puuttuu vieläkin vyötäröratkaisu - ne on siis ilman mitään kuminauhaa tai muuta kiinnitystä. Totesin vai sitten, että kiristä vaan jollain nyörillä ne housut kiinni.

    VastaaPoista
  3. Onpa Sandra tehnyt upeaa työtä, sietää sinun(kin) ollakin ylpeä!
    Niih, ja voit kuvitella, että pääkallo herättääpi täälläkin ihastusta!!
    Ja muuten tuo keijumalli kanssa: johtuneeko väreistä, että tuo on kerrankin keiju, joka sopii hyvin minunkin silmiini. (Itselläni tekeillä olevan Foxglove Ball -mallin ohella - minä kun söpöläiskuvia vierastan, mutta mystiikka ja hieman rajumpi ote keijumaailmaan puree hyvin :).)

    Jaa-a, siitä kutomisesta vielä: Mun kutomiset eivät ammattilaisen silmä oikein kestä, kun olen tämmöinen itseoppinut, ja kudontasessioilla tahtoo olla vuosikausia väliä, niin että sitten taas sisäänajo kestää... Varsinkin polkusimien ja välittäjien sitomisen kanssa joutuu aina pitämään pitemmän mietiskelysession, että pääsee taas jyvälle :D. Mutta se on kiva, että anopin kangaspuut mahtuvat just ja just meille yläkertaan. (Anopin taloon ne eivät mahtuisikaan, se on niin täynnä ompelu-/kanavatyö-/kukansidonta- yms. juttuja :D.)

    VastaaPoista
  4. Eipäs ollu kovin kannustava ope, jossei saanut kutoa lohistäkänää :(. Vai pelkäsikö sitten, että mahdollinen epäonnistuminen lannistaisi oppimishaluja...
    Muistanpa, kun kävin muutama vuosi sitten kurssin intiaanien lankamaalaustekniikasta (jossa siis muodostetaan kuvioita painelemalla lankaa mehiläisvahaan). Opettaja kertoi hyvin ylpeänä oppilaastaan, joka oli tehnyt valtavan puuma-aiheisen seinäteoksen. Tykkäsin siitä, miten kannustavasti ope suhtautui haasteita pelkäämättömään oppilaaseen. - Toivottavasti joskus vielä näemme sen kudotun lohiksenkin ;).

    VastaaPoista
  5. Ihania pistelyitä sulla! Saisinpä mäkin taas aikaan.
    Hellyyttävä tuo kirja, vaatinut pitkäjänteisyyttä :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit lukemassa. Olisi mukavaa saada viestiä käynnistäsi.